perjantai 30. huhtikuuta 2010

Veikkausvihjeet kesälomalle

Englannissa jalkapallokausi lähenee loppuaan ja esimerkiksi Championchipin päätöskierros pelataan sunnuntaina. Vakioveikkauskupongin valtaavat nyt ensin Englannin alemmat sarjat ja myöhemmin kotimaiset sarjat Veikkausliigasta Kakkoseen. Oma alempien sarjojen seuraaminen on sillä tasolla, etten koe olevani oikea ihminen antamaan niistä vakiovihjeitä, joten vetäydyn vakioveikkausvihjeiden osalta kesälomalle. Muuta tarinaa tänne toki saattaa kesäkaudellakin ilmestyä.

Alkuvuoden vakioveikkausvihjeiden menestys oli vaihtelevaa ja vihjerivien osalta nappisuoritus jäi tällä erää saavuttamatta. Parhaimmillaan vihjerivissä oli yhdeksän osumaa, kun huonoimmalla kierroksella jäätiin viiteen osumaan. Neljäntoista kierroksen ajan rivejä tein vihjeideni kaltaisella kohteiden jaottelulla ja noiden neljäntoista kierroksen saldona oli osumakeskiarvot seuraavasti:
Varmat(5): 3,1
Hazardit(5): 1,8
Tärpit(3): 2,2
Yhteensä(13): 7,1
Alussa asetin keskiarvotavoitteeksi varmoille neljä, hazardeille kaksi ja tärpeille kaksi, eli yhteensä kahdeksan, joten tästä tavoitteesta jäätiin jälkeen. Varmojen löytäminen osoittautui vaikeaksi vaikka juuri ne pitäisi saada oikein, jotta säilyy mahdollisuus päästä kiinni edes pikkuvoittoihin. Alla vielä kuvaajan muodossa vihjerivien osumat.





















Jos joku on vihjeitäni käynyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti lukemassa, mielelläni kuulisin niistä kommenteja tai palautetta. Ja mielelläni kuulisin myös miten muiden vakioveikkaukset ovat kevään mittaan sujuneet.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Jälkipelit - kierros 16 / 2010

Vakio 1 – Kierros 16 / 2010 - jälkipelit

Oikea rivi                      (Vihje)
1. 1 West Ham – Wigan, (H, 1)
2. 2 Hull – Sunderland, (T, 1x)
3. x Wolverhampton – Blackburn, (H, x)
4. x Bolton – Portsmouth, (V, 1)
5. 1 Sheffield U – Swansea, (H, 2)
6. 2 Preston – Leicester, (H, 2)
7. x Newcastle – Ipswich, (V, 1)
8. 2 Barnsley – QPR, (H, 1)
9. 1 Nottingham – Plymouth, (V, 1)
10. 1 Bristol C – Derby, (V, 1)
11. 1 Watford – Reading, (T, 1x)
12. x Middlesbrough – Coventry, (V, 1)
13. 1 Cardiff C - Sheffield W, (T, 1x)

Ottelut 1-4 Valioliigaa ja 5-13 Mestaruussarjaa.
Oikeat merkit: varmat 2/5, hazardit 3/5, tärpit 2/3
Yhteensä 7/13

VARMAT 2/5







Varmoista osui vain kaksi, mikä on huono tulos. Nottingham ja Bristol City nappasivat odotetut kotivoitot ja varsinkin Nottingham vakuuttavaan tyyliin.

Kaikissa kolmessa väärin menneessä pelissä voittoon vihjattu kotijoukkue menetti johtonsa, joten siinä mielessä lisäosumat eivät olleet kaukana. Bolton johti tauolla 2-0, mutta menetti toisella puoliajalla otteensa ja kaksi pistettä ja Newcastle päästi Ipswichin tasoihin lisäajalla. Tasapeliin jäämisestä huolimatta Bolton varmisti sarjapaikkansa myös teoriassa, kun sekä Hull että Burnley hävisivät viikonlopun ottelunsa.

HAZARDIT 3/5







Hazardeista osui kolme viidestä, mikä on hyvä tulos. Uskon West Hamin varmistaneen käytännössä sarjapaikkansa niukalla 3-2 voitollaan Wiganista ja Leicester varmisti paikkansa Championshipin nousukarsinnoissa tilastojen mukaan ansaitulla vierasvoitolla Prestonista. Wolverhampton ja Blackburn pelasivat odotetun tasapelin, jonka myötä Wolverhampton varmisti sarjapaikkansa Hullin ja Burnleyn hävittyä pelinsä viikonloppuna.

Väärin menneissä peleissä Barnsleyn surkea vire sai jatkoa kotitappiolla QPR:lle ja Swansea putosi sarjassa seitsemänneksi ja ainakin tällä hetkellä ulos nousukarsinnoista hävittyään Sheffield Unitedin vieraana. Sheffield U:n ja Swansean peli oli taas hyvä osoitus siitä, että mikään ei valehtele niin paljon kuin tilasto; Swansea hallitsi palloa ja voitti selvästi sekä laukaisu- että kulmatilastot, mutta siitä huolimatta hävisi pelin 0-2.

TÄRPIT 2/3






Tärpeistä osui kaksi kolmesta, mikä on hyvä tulos. Watford otti vakuuttavan kotivoiton ilman panosta pelanneesta Readingistä ja varmisti sarjapaikkansa. Cardiff puolestaan väänsi niukan voiton Sheffield Wednesdaystä ja jätti sen edelleen putoamisviivan alle. Molemmissa peleissä lähtökohta oli kotijoukkueen voitto, joten siinä mielessä vaihtomerkit menivät näissä hieman hukkaan.

Väärin menneessä pelissä Sunderland onnistui nappaamaan kauden toisen vierasvoittonsa ja käytännössä varmisti Hullin putoamisen sarjaporrasta alemmas. Myös Hullilla oli maalipaikkansa, mm. rangaistuspotku, joten ei tämän kääntyminen tasapeliksi kaukana ollut.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Vakiovihje - kierros 16 / 2010

Vakio 1 – Kierros 16 / 2010

1. West Ham – Wigan, H, 1
2. Hull – Sunderland, T, 1x
3. Wolverhampton – Blackburn, H, x
4. Bolton – Portsmouth, V, 1
5. Sheffield U – Swansea, H, 2
6. Preston – Leicester, H, 2
7. Newcastle – Ipswich, V, 1
8. Barnsley – QPR, H, 1
9. Nottingham – Plymouth, V, 1
10. Bristol C – Derby, V, 1
11. Watford – Reading, T, 1x
12. Middlesbrough – Coventry, V, 1
13. Cardiff C - Sheffield W, T, 1x

Ottelut 1-4 Valioliigaa ja 5-13 Mestaruussarjaa.
V = varma, H = hazardi, T = tärppi

VARMAT
4. Bolton – Portsmouth 1
Uskon Boltonin varmistaneen käytännössä sarjapaikkansa viime viikonlopun vierasvoitolla Stokesta ja pahimmat paineet lienevät jääneet taakse. Panosta ei siis kauheasti kummallakaan ole, sillä Portsmouthin putoaminen on varmistunut jo muutama kierros sitten. Uskon Boltonin nappaavan kotivoiton heikosta vierailijastaan ja varmistavan sarjapaikan myös teoriassa. Varma ykkönen.
7. Newcastle – Ipswich 1
Newcastlen vauhti ei hyydy, vaikka nousu on varmistunut ajat sitten, vaan päinvastoin se on seitsemän pelin voittoputkessa. Niin ikään ilman panosta pelaavasta Ipswichistä ei ole pysäyttämään Newcastlea, sillä se haluaa varmasti säilyttää tappiottoman kotisaldon loppuun asti. Varma ykkönen.
9. Nottingham – Plymouth 1
Plymouthilla on vielä teoreettiset mahdollisuudet sarjapaikan säilyttämiseen, mutta se vaatisi vierasvoittoa nousukarsintoihin valmistautuvasta Nottinghamista. Nottingham on sarjan toiseksi paras kotijoukkue ja edellinen kotitappio on kahdeksantoista pelin takaa syyskuulta. Lisäksi seitsemässä edellisessä kotipelissä oma maali on pysynyt puhtaana. Vireen ei saa antaa lopahtaa ennen nousukarsintoja, joten tämä on varma ykkönen.
10. Bristol C – Derby 1
Kummallakaan joukkueella ei enää ole pelissä panosta, mikä mielestäni kasvattaa kotietua entisestään. Bristol City on joukkueista muutenkin ollut viime aikoina paremmassa vireessä, sillä se on voittanut kahdeksasta edellisestä pelistä neljä, kun puolestaan Derbyn saldo on vain kaksi voittoa. Tätä taustaa vasten uskallan nostaa Bristol Cityn kotivoiton varmojen joukkoon.
12. Middlesbrough – Coventry 1
Tässäkään pelissä kummallakaan ei ole enää panoksia, sillä nousukarsinnat ovat karanneet lopullisesti Middlesbroughin ulottamattomiin. Se on kuitenkin pelannut hyvin kotonaan ja takana on jo yhdentoista tappiottoman kotipelin putki. Coventry puolestaan on surkeassa vireessä, sillä takana on yhdeksän voitotonta peliä ja neljästä viimeisestä vieraspelistä on tullut tappio. Nykyvireet saavat luottamaan Middlesbroughin kotivoittoon varmaksi asti.

HAZARDIT
1. West Ham – Wigan 1
Teoriassa molemmat ovat vielä putoamisvaarassa, mutta käytännössä uskon Wiganin olevan turvassa. Sen putoaminen vaatisi Hullilta tai Burnleylta kolmen pelin voittoputken, mihin on vaikea uskoa kummankaan nykyvireellään yltävän. West Ham on viimeisen säilyjän paikalla neljä pistettä viivan alla olevaa Hullia edellä, joten sille pisteet ovat enemmän tarpeen. Edellisessä kotipelissä West Ham voitti Sunderlandin ja uskon kotiedun ja suuremman pistetarpeen kääntävän tämän pelin sille vaikka Wigan onnistui viime viikonloppuna Arsenalin kotonaan yllättämäänkin.
3. Wolverhampton – Blackburn x
Teoriassa Wolverhampton on vielä putoamisvaarassa, mutta käytännössä uskon sen olevan kuivilla putoamistaistelusta, sillä Hull on kuuden pisteen päässä ja pelejä on jäljellä vain kolme. Molemmat ovat voittaneet kahdeksasta viime pelistä vain kaksi, ja kun Wolverhampton on sarjan toiseksi heikoin kotijoukkue ja Blackburn on voittanut koko kauden aikana vain kaksi vieraspeliä, haiskahtaa tämä minun arviossani vahvasti tasapeliltä. Laitetaan tähän rohkeasti merkiksi pelkkä risti.
5. Sheffield U – Swansea 2
Nousukarsinnat ovat karanneet lopullisesti Sheffield Unitedilta, kun taas Swansea on kiinni kuudennessa sijassa ja viimeisessä nousukarsintapaikassa. Seitsemäntenä oleva Blackpool on vain kahden pisteen päässä, joten pisteitä tarvitaan vielä. Sheffield U on hyvä kotijoukkue, mutta panosten vähetessä ovat otteet alkaneet lipsua myös kotona. Tämän takia uskon tässä pelissä erittäin motivoituneeseen Swanseaan; niukka vierasvoitto.
6. Preston – Leicester 2
Preston on turvallisesti keskikastissa eikä sillä ole peleissä enää panosta, kun Leicester puolestaan voitolla varmistaisi lopullisesti paikkansa nousukarsinnoissa. Leicester on kolmen pelin voittoputkessa, joten vire on löytymässä nousukarsintojen kynnyksellä. Tässäkin pelissä luotan siihen joukkueeseen, jolla on pelissä suuremmat panokset. Vierasvoitto Leicesterille.
8. Barnsley – QPR 1
Kummallakaan ei enää ole pelissä panosta, sillä QPR voitti tiistaina Watfordin ja varmisti sillä sarjapaikkansa. QPR:n parhaat paukut lienee käytetty tuossa pelissä, minkä takia uskon Barnsleyn päättävän kotiyleisön tuella kahdeksan voitottoman pelin putkensa. Voitto kauden viimeisestä kotipelistä, niin jää hyvä mieli sekä pelaajille että kannattajille.

TÄRPIT
2. Hull – Sunderland 1x
Hull on kymmenestä edellisestä pelistä saalistanut vain neljä pistettä ja tilanne putoamisviivan alla alkaa olla varsin tukala. Kauden kaikki voittonsa se on kuitenkin ottanut kotipeleistään, joten mahdollisuudet pistepussin kartuttamiseen ovat olemassa heikkoa vierasjoukkuetta Sunderlandia vastaan. Sunderland on koko kauden aikana voittanut vain kerran vieraissa ja hävinnyt yli 70 prosenttia vieraspeleistään enkä usko sen vierasvoittoon nytkään. Motivoitunut Hull on lievä suosikki, mutta sen voitto vaatii ristivarmistuksen.
11. Watford – Reading 1x
Watford hävisi tiistaina QPR:lle, mikä jätti sen edelleen vain kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolelle, joten panoksia riittää kauden loppuun asti. Reading puolestaan jäi tasapeliin Scunthorpen vieraana ja sen teoreettisetkin mahdollisuudet nousukarsintoihin kariutuivat siinä. Reading on ollut joukkueista viime aikoina pirteämpi, mutta motivaatiotekijät ja kotietu kallistavat tasaisen ottelun merkit kotijoukkueen suuntaan, tähän ykkönen ja risti.
13. Cardiff C – Sheffield W 1x
Cardiff on pelannut viime aikoina pirteästi ja yhdeksän tappiottoman pelin myötä paikka nousukarsinnoissa on varmistunut. Sheffield Wednesday sen sijaan on voittanut kymmenessä edellisessä pelissä vain kerran ja on ensimmäisellä putoajan paikalla pisteen viivan yläpuolella olevaa Crystal Palacea perässä. Sheffield W pelaa siis sarjapaikkansa puolesta ja motivaatiota varmasti riittää. Cardiff on suursuosikki, mutta Sheffield W on napannut viime aikoina paljon tasapelejä, joten haetaan tähän yllätystä ristivarmistuksella.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Jälkipelit - kierros 15 / 2010

Vakio 1 – Kierros 15 / 2010 - jälkipelit

Oikea rivi                        (Vihje)
1. 2 Blackburn – Everton, (H, 1)
2. x Birmingham – Hull, (V, 1)
3. x Fulham – Wolverhampton, (H, 1)
4. 2 Stoke – Bolton, (T, x2)
5. 1 Sunderland – Burnley, (V, 1)
6. 1 Swansea – Barnsley, (V, 1)
7. 1 Scunthorpe - Bristol City, (H, 2)
8. x Ipswich – Doncaster, (V, 1)
9. 1 Leicester – Watford, (V, 1)
10. 2 QPR – Cardiff, (H, 2)
11. x Coventry – Preston, (H, 1)
12. 1 Blackpool – Nottingham, (T, 1x)
13. x Derby - Crystal Palace, (T, x2)

Ottelut 1-5 ovat Valioliigaa ja 6-13 Mestaruussarjaa.
Oikeat merkit: varmat 3/5, hazardit 1/5, tärpit 3/3
Yhteensä 7/13

VARMAT 3/5







Varmoista osui kolme viidestä, mikä on tyydyttävä tulos. Swansea ja Leicester ottivat vakuuttavat kotivoitot ja varmistelivat paikkojaan Championshipin nousukarsintoihin. Sunderland joutui loppunumeroiden valossa tiukemmille Burnleya vastaan, mutta tilastojen mukaan kuitenkin selvä ja ansaittu voitto sillekin.

Väärin menneissä peleissä Birmingham ja Ipswich epäonnistuivat kääntämään tasaiset pelit kotivoitoiksi. Näistä Ipswich oli kenties lähempänä voittoa, sillä se voitti sekä pallonhallinta- että laukaisutilastot ja Doncaster tuli tasoihin rangaistuspotkumaalilla vasta 83. minuutilla.

HAZARDIT 1/5







Hazardeista osui vain yksi viidestä, mikä on huono tulos. Cardiff onnistui vääntämään QPR:stä vierasvoiton, jonka turvin se varmisti paikkansa nousukarsinnoissa. Helpolla voitto ei tullut, sillä QPR loi enemmän tilanteita ja voitti esim. laukaisu- ja kulmatilastot.

Väärin menneistä peleistä oikeastaan vain Fulhamin kotivoiton puolesta jäi jossiteltavaa. Se hallitsi peliä ja loi enemmän maalipaikkoja, muttei onnistunut viimeistelyssä. Blackburnin ja Bristol Cityn voittojen vihjaamisessa mentiin täysin metsään. Varsinkin Bristol City jäi Scunthorpen vieraana täysin altavastaajaksi. Coventryn voitottomien pelien putki venähti jo yhdeksään, kun se jäi tasapeliin Prestonin kanssa. Se saa olla tyytyväinen tasapeliinkin, sillä Preston oli hallitsevampi osapuoli ja loi enemmän tilanteita.

TÄRPIT 3/3






Tärpit osuivat kaikki kolme, mikä on erinomainen tulos. Blackpool otti selvän kotivoiton Nottinghamista, joten siinä meni ristivarmistus vähän hukkaan. Muissa peleissä vaihtomerkit olivat oikeassa paikassa. Bolton käänsi pelin edukseen kahdella viimeisen viiden minuutin aikana tulleella maalilla. Crystal Palacen tasapelikin meni tiukoille, sillä sen tasoitusmaali tuli vasta 86. minuutilla.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Vakiovihje - Kierros 15 / 2010

Vakio 1 – Kierros 15 / 2010

1. Blackburn – Everton, H, 1
2. Birmingham – Hull, V, 1
3. Fulham – Wolverhampton, H, 1
4. Stoke – Bolton, T, x2
5. Sunderland – Burnley, V, 1
6. Swansea – Barnsley, V, 1
7. Scunthorpe - Bristol City, H, 2
8. Ipswich – Doncaster, V, 1
9. Leicester – Watford, V, 1
10. QPR – Cardiff, H, 2
11. Coventry – Preston, H, 1
12. Blackpool – Nottingham, T, 1x
13. Derby - Crystal Palace, T, x2

Ottelut 1-5 ovat Valioliigaa ja 6-13 Mestaruussarjaa.
V = varma, H = hazardi, T = tärppi

VARMAT
2. Birmingham – Hull 1
Birminghamilla ei enää isompia panoksia ole peleissä, mutta kotiottelut ovat silti sujuneet hyvin. Takana on 13 tappiotonta kotiottelua ja koko kaudella on tullut vain kaksi kotitappiota. Hullin kohtalo taisi sinetöityä viime viikonlopun kotitappiossa Burnleylle ja tie vienee ensi kaudeksi sarjaporrasta alemmas. Burnleyn napattua vierasvoiton Hullista on Hull sarjan ainoa joukkue joka ei ole voittanut vieraissa yhtään peliä. Vire on niin huono, että vierasvoitto näyttäisi jäävän tältä kaudelta saavuttamatta ja tässäkin luotan kotijoukkueeseen varmaksi asti.
5. Sunderland – Burnley 1
Sunderland on käytännössä turvassa putoamistaistelusta sillä eroa viivan alla oleviin Burnleyiin ja Hulliin on yksitoista pistettä. Sunderland on hyvä kotijoukkue ja takana on kahdeksan tappiotonta kotiottelua ja kaksi perättäistä voittoa, viimeisimpänä hieno 3-1 kotivoitto Tottenhamista. Burnley otti viime viikonloppuna kauden ensimmäisen vierasvoittonsa Hullista, mutta sen suurempaan suunnanmuutokseen en tämän perusteella usko. Sunderland on joukkueista vahvempi ja paremmassa vireessä, joten tähän varma ykkönen.
6. Swansea – Barnsley 1
Molemmat joukkueet ovat voittaneet kahdeksasta viimeisestä pelistä vain yhden, minkä takia Barnsley on valahtanut alempaan keskikastiin ja kuudenneksi pudonnut Swansea joutuu vielä taistelemaan tosissaan paikastaan nousukarsinnoissa. Seitsemäntenä oleva Blackpool hengittää niskaan vain kahden pisteen päässä. Swansea on joukkueista vahvempi, mutta myös kaikki panokset ja paineet ovat sillä. Uskon sen kestävän paineet ja nappaavan kotivoiton. Varma ykkönen.
8. Ipswich – Doncaster 1
Sijoilla 13 ja 12 olevien joukkueiden välinen keskikastin kamppailu, jossa panokset ovat vähissä. Ipswich on ollut viime aikoina pirteämpi ja voittanut neljä viidestä edellisestä kotiottelusta, kun Doncasterilla on takana kolme peräkkäistä tappiota. Kotiedun ja Ipswichin paremman vireen turvin laitetaan varmaksi ykköseksi.
9. Leicester – Watford 1
Leicester varmistelee asemiaan nousukarsinnoissa, kun taas Watford yrittää varmistaa paikkansa sarjassa myös ensi kaudeksi. Leicester onnistui katkaisemaan neljän ottelun tappioputkensa ja nyt takana on kaksi voittoa, joten nousukarsintavire alkaa pikkuhiljaa löytyä. Watford voitti viime viikonloppuna kotonaan Plymouthin ja paranteli näin asemiaan putoamistaistelussa, mutta Leicesterille en usko siitä olevan vastusta varsinkaan vieraissa. Leicester nappaa kotivoiton ja nousukarsintapaikan varmistuminen on entistä lähempänä.

HAZARDIT
1. Blackburn – Everton 1
Blackburn on pelannut hyvin kotonaan ja koko kaudella on tullut vain kaksi kotitappiota ja tämän vuoden puolella pelatuista seitsemästä kotiottelusta on viisi voittoa ja tasapelit Chelseaa ja ManUa vastaan. Evertonin kiri kohti kärkiseitsikkoa uhkaa hiipua tasapeleihin; nyt takana on kolme perättäistä tasapeliä. Molempien peleistä alkaa olla panokset vähissä, joten uskon Blackburnin kotiedun ja hyvän kotivireen olevan ratkaiseva, eli tähän ykkönen.
3. Fulham – Wolverhampton 1
Molempien joukkueiden sarjapaikka alkaa olla käytännössä varma. Wolverhampton on toki vain kuusi pistettä putoamisviivan yläpuolella, mutta vaatisi aikamoisen ryhtiliikkeen Burnleylta tai Hullilta, että Wolverhamtpon joutuisi vielä todelliseen putoamisvaaraan. Fulhamin katseet saattavat olla Euroopan liigan välierissä, mutta Euro-pelejä se on pelannut pitkin kautta ja siitä huolimatta kotisaldo on varsin vakuuttava. Se on voittanut yli 60 prosenttia kotipeleistään ja Boltonia lukuun ottamatta kaikki sarjataulukossa sen alapuolella olevat joukkueet. Tulevasta Euroopan liigan pelistä ja mahdollisesta pelaajien kierrätyksestä huolimatta uskon puhdin riittävän kotiyleisön edessä heikompaa Wolverhamptonia vastaan.
7. Scunthorpe – Bristol City 2
Kaksi pistettä ja kaksi sijaa putoamisviivan yläpuolella oleva Scunthorpe on kauden ratkaisuhetkillä ajautunut kolmen ottelun tappioputkeen ja loput vastustajat ovat sarjataulukon puolenvälin yläpuolelta, joten vaikealta näyttää taistelu sarjapaikan puolesta. Bristol City puolestaan on päässyt hyvään vireeseen ja on voittanut neljä viidestä edellisestä pelistä, vaikkei peleissä oikein panosta olekaan. Sijoitus on tukevasti ylemmässä keskikastissa ja nousukarsinnat ovat karanneet kuuden pisteen päähän enkä usko kolmen jäljellä olevan pelin riittävän kiriin sinne asti. Luotan kuitenkin ennemmin Bristolin hyvän vireen säilymiseen kuin Scunthorpen kelkan kääntymiseen, eli kakkonen.
10. QPR – Cardiff 2
QPR:n sarjapaikka taisi varmistua viime viikonlopun vierasvoitossa Crystal Palacea vastaan, sillä viivan alla oleva Sheffield W jäi kuuden pisteen päähän ja pelejä sillä on jäljellä vain kolme. Cardiffin paikka nousukarsinnoissa alkaa myös olla varma, sillä seitsemäntenä oleva Blackpool on jäänyt jo seitsemän pisteen päähän. Cardiff on kaiken lisäksi hyvässä vireessä, sillä tappiottomia pelejä on takana jo kahdeksan ja näistä on tullut viisi voittoa. Se osaa voittaa myös vieraissa, sillä kauden aikana on tullut yhdeksän vierasvoittoa, joten luotan Cardiffin nappaavan vierasvoiton myös nyt ja varmistavan nousukarsintapaikan myös teoriassa.
11. Coventry – Preston 1
Coventry on surkeassa vireessä ja se on valahtanut kuntopuntarin viimeiseksi. Kahdeksasta viime pelistä on tullut vain kolme tasapelipistettä. Myös Prestonin vierasvire on ollut surkea; seitsemästä edellisestä vieraspelistä on tullut yksi tasapeli ja kuusi tappiota. Sarjapaikan suhteen ei kummallakaan pitäisi enää olla hätää, joten siinä suhteessa ei panosta ole. Preston on sarjan heikoimpia vierasjoukkueita ja on hävinnyt yli 60 prosenttia vieraspeleistään. Tämän takia uskon Coventryn katkaisevan voitottomien pelien putkensa ja nappaavan kotivoiton.

TÄRPIT
4. Stoke – Bolton x2
Tässä pelissä tilanne on hieman samanlainen kuin Fulhamin ja Wolverhamptonin kohtaamisessa; kotijoukkueen sarjapaikka on täysin varma, mutta vierasjoukkue on vielä putoamistaistelun tuntumassa. Stoken viime pelien tulokset ovat olleet parempia, mutta Boltonin neljän pelin tappioputkessa vastustajat ovat olleet kärkikahdeksikosta. Tätä ennen se voitti kolme peliä neljästä sarjan häntäpään joukkueita vastaan. Bolton pystyy siis venymään tiukan paikan tullen ja uskon sen välttävän tappion Stoken vieraana, joten haetaan tähän yllätystä ristillä ja kakkosella.
12. Blackpool – Nottingham 1x
Nottinghamin paikka nousukarsinnoissa on varma, kun taas Blackpool on seitsemäntenä ja yrittää kiivaasti päästä mukaan näihin kinkereihin. Blackpoolin otteet ovat ailahdelleet vieraissa, mutta kotona peli kulkee. Takana on kuusi tappiotonta kotipeliä ja näistä kuudesta viisi voittoa. Myös Nottinghamin pelit kulkevat kotona ja vieraissa on ollut vaisumpaa. Kahdeksasta viimeisestä vieraspelistä on saldona yksi tasapeli ja seitsemän tappiota. Tämän takia ykkösestä lähdetään liikkeelle, mutta Nottinghamin puolustus on tiivis, joten ristivarmistus on paikallaan.
13. Derby – Crystal Palace x2
Derbyn sarjapaikka alkaa olla varma kun taas Crystal Palace on vain pisteen putoamisviivan yläpuolella. Crystal Palace on pelannut viime aikoina paremmin vieraissa kuin kotona. Kymmenestä edellisestä vieraspelistä on tullut vain kaksi tappiota, Nottinghamille ja Newcastlelle, kun vastaavasti kymmenestä viimeisestä kotipelistä on tullut peräti seitsemän tappiota. Palacella on pelissä enemmän panosta minkä takia uskon sen välttävän vierastappion tälläkin kertaa, joten tähän risti ja kakkonen.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Jälkipelit - kierros 14 / 2010

Vakio 1 – Kierros 14 / 2010 - jälkipelit

Oikea rivi                             (Vihje)
1. 1 West Ham – Sunderland, (H, x)
2. 2 Hull – Burnley, (V, 1)
3. x Barnsley – Derby, (H, 1)
4. x Cardiff – Reading, (T, 1x)
5. 2 Crystal P – QPR, (H, 1)
6. 2 Doncaster - West Bromwich, (V, 2)
7. 1 Middlesbrough - Sheffield W, (T, x2)
8. 1 Newcastle – Blackpool, (T, 12)
9. 1 Nottingham – Ipswich, (V, 1)
10. 2 Peterborough – Leicester, (V, 2)
11. 1 Preston – Scunthorpe, (V, 1)
12. 1 Sheffield U – Coventry, (H, x)
13. 1 Watford – Plymouth, (H, 1)

Ottelut 1-2 ovat Valioliigaa ja 3-13 Mestaruussarjaa.
Oikeat merkit: varmat 4/5, hazardit 1/5, tärpit 2/3
Yhteensä: 7/13

VARMAT 4/5







Varmoista osui neljä viidestä, mikä on hyvä tulos. Championshipin peleissä ennakkosuosikit pitivät pintansa Nottingham selvimpänä voittajana. Se jyräsi Ipswichin toisen puoliajan maaleilla 3-0 ja varmisti paikkansa nousukarsinnoissa. West Bromwich puolestaan varmisti nousunsa takaisin Valioliigaan vierasvoitolla Doncasterista. Tiukimmille joutui Preston, joka onnistui kääntämään pelin edukseen kahdella viime minuuttien maalilla.

Väärin menneessä pelissä Burnley nappasi kauden ensimmäisen vierasvoittonsa ja piti hiuksen hienot säilymistoiveensa hengissä ainakin toistaiseksi. Hull meni johtoon jo kolmannella minuutilla, mutta Burnleyn toisen puoliajan kaksi rangaistuspotkumaalia käänsivät ottelun vieraille.

HAZARDIT 1/5







Hazardeista osui yksi viidestä, mikä on huono tulos. Watford nappasi tärkeät kolme pistettä Plymouthilta ja otti askeleen kohti sarjapaikan säilyttämistä. Ansaittu voitto Watfordille, sillä Plymouth ei onnistunut edes laukomaan kertaakaan vastustajan maalia kohti.

Väärin menneet pelit olivat tasaisia pelejä QPR:n vierasvoittoa lukuun ottamatta. Muut pelit olisivat yhdellä maalilla voineet kääntyä oikeaksi merkiksi, joten tuo QPR:n voitto oli ainut, missä mentiin täysin metsään. Sheffield United oli tilastojen valossakin Coventrya parempi ja voitti selvästi pallonhallinta- ja laukaisutilaston, joten sen voitto oli toki sen puoleen ansaittu.

TÄRPIT 2/3






Tärpeistä osui kaksi kolmesta, mikä on hyvä tulos. Newcastle otti selvän voiton Blackpoolista ja on menossa kohti Championchipin voittoa. Blackpool ei pysynyt sen vauhdissa ja tässä meni vaihtomerkki hukkaan. Cardiff ja Reading pelasivat tasaisen väännön, jossa kumpikaan ei onnistunut maalinteossa, joten vaihtomerkki tuli siis oikeaan paikkaan. Tilastojen mukaan Reading oli hallitsevampi, joten Cardiff lienee tyytyväinen tasapelipisteeseenkin, jonka turvin se varmisteli paikkaansa nousukarsinnoissa.

Väärin menneessä pelissä Middlesbrough onnistui nappaamaan kotivoiton Sheffield Wednesdaystä. Tasainen taistelu, jossa molemmilla oli paljon maalipaikkoja eikä Sheffield W:n maalikaan ollut kaukana.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Veikkausliigan kausiennakko 2010

Kotimainen jalkapallokausi pääsee todella teolla käyntiin ensi viikolla, kun Veikkausliiga käynnistyy perjantaina 16.4. ottelulla KuPS – HJK. Tulevaa kautta arvioidessani olen jakanut joukkueet neljään kategoriaan: 1. mestaruustaistelu, 2. ylempi keskikasti, 3. alempi keskikasti, 4. putoamistaistelu. Kategorioiden sisällä en ole joukkueita asettanut järjestykseen vaan joukkueet on käsitelty kategorioittain viime kauden sarjasijoitusten mukaisessa järjestyksessä. Kaikkien joukkueiden kohdalla olen arvioinut mielestäni joukkueen tärkeimmät vahvuudet tai parannukset verrattuna viime kauteen sekä mahdolliset kysymysmerkit tiellä menestykseen.

MESTARUUSTAISTELU
Suurin mielenkiinto kohdistuu tietysti mestaruustaisteluun. Mestaruuden uskon menevän jollekin kolmikosta HJK, Honka tai FC Inter ja nämä joukkueet ovat rankingissani ykköskategoriassa. Epäonnistuessaankin uskon näiden joukkueiden olevan vähintään kuuden parhaan joukossa.

HJK (kauden 2009 sijoitus 1.)
+ kokenut valmentaja Antti Muurinen ja rutiini mestaruustaisteluista
+ liigan parhaat (?) laiturit Sebastian Sorsa ja Dawda Bah
+ Veikkausliigassa tasonsa todistaneet vahvistukset Janne Saarinen ja Rafinha
? Mestarien liigan karsinnat kesken kauden
? avainpelaajien loukkaantumiset/loukkaantumisherkkyys, esim. Lindström, Saarinen ja Riihilahti
? maalitykin puuttuminen (teki viime kaudella liigassa 20 maalia vähemmän kuin Honka)

Honka (2.)
+ mestaruusnälkä: tavoittelee seuran ensimmäistä mestaruutta
+ joukkueessa liigan viime kauden kaksi parasta maalintekijää Hermanni Vuorinen ja Jami Puustinen
+ vähäiset muutokset kokoonpanossa
? Eurocup pelit kesken kauden
? mahdollinen avainpelaajien myynti taas kesken kauden
? mestaruuspaineet

FC Inter (5.)
+ ei Eurocup pelejä kesken kauden
+ kovat näyttöhalut alakanttiin menneen viime kauden jälkeen
+ ei merkittäviä pelaajamenetyksiä
? maalinteko viime kaudella 11 maalia tehneen Timo Furuholmin varassa; Liigacupin alkulohkossa joukkue teki vain viisi maalia kuudessa pelissä
? materiaalin laajuus
? loukkaantumiset kauteen valmistautumisjaksolla, mm. Patrick Bantamoi, Timo Furuholm ja Mika Mäkitalo ovat olleet loukkaantuneina

YLEMPI KESKIKASTI
Tämän kategorian joukkueilla en usko olevan rahkeita mestaruuteen asti, mutta onnistuessaan taistelevat himmeämmistä mitaleista. Epäonnistuessaankaan näillä joukkueilla ei ole vaaraa putoamisesta tai karsintoihin joutumisesta, vaan uskon niiden sijoittuvan vähintään kymmenen parhaan joukkoon.

TPS (kauden 2009 sijoitus 3.)
+ Jonatan Johansson
+ halu säilyttää asema Turun ykkösenä
+ liigan paras (?) maalivahti Jukka Lehtovaara
? kuka paikkaa liigan viime kauden parhaan pelaajan Wayne Brownin jättämän aukon
? kaksi parasta maalintekijää Wayne Brown ja Mikko Paatelainen (molemmat 9 maalia) lähtivät joukkueesta
? kokematon valmennus

IFK Mariehamn (4.)
+ mitalinälkä hyvin menneen viime kauden jälkeen
+ tiivis puolustus; päästi viime kaudella yhtä vähän maaleja kuin mestari HJK
+ kotikenttäetu; ei hävinnyt viime kaudella yhtään kotipeliä
? tehottomuus; teki viime kaudella neljänneksi vähiten maaleja
? vieraspelit; voitti viime kaudella vieraissa vain kahdesti
? materiaalin laajuus

Tampere United (7.)
+ kokenut runkomiehistö
+ Veikkausliigassa tasonsa todistaneet vahvistukset, mm. Tuomas Haapala ja Henri Myntti
+ näyttöhalut sekavan viime kauden jälkeen
? löytyykö luotettavaa ja tehokasta maalintekijää
? avainpelaajien loukkaantumiset; viime kaudella esim. Kaven, Pohja ja Petrescu olivat paljon poissa peleistä eriasteisten vaivojen takia
? vaisusti sujunut Liigacup

ALEMPI KESKIKASTI
Kolmanteen kategoriaan kuuluvilla joukkueilla ei näkemykseni mukaan ole mahdollisuuksia mitaleille, mutta myöskään suora putoaminen ei uhkaa vaikkei kausi ihan nappiin menisikään.

Haka (kauden 2009 sijoitus 6.)
+ Sedu Koskinen; uudet tuulet tuovat uusia mahdollisuuksia
+ Toni Kuivasto tuo kokemusta ja varmuutta puolustukseen
+ Nam Ik Kyungin hankinta tuo tehoa maalintekoon
? Sedu Koskinen; riittääkö maltti?
? suuri vaihtuvuus pelaajistossa
? kokematon valmennus

MyPa (9.)
+ ei ulkopuolisia menestyspaineita
+ pelaajarunko pysynyt melko hyvin kasassa
+ nuoret, nälkäiset ja lahjakkaat hyökkääjät; Votinov, Ricketts ja Koljonen
? seuraikonit Saku Puhakainen ja Toni Huttunen lopettivat
? maalinteko; Liigacupin kuudessa pelissä teki vain neljä maalia
? kapea pelaajarinki

FF Jaro (10.)
+ Alexei Eremenko Sr.; lahjakas valmentaja
+ Alexei Eremenko Jr.; potentiaalia olla liigan paras pelaaja
+ nuori ja nälkäinen joukkue
? menetti useita avainpelaajia, mm. Emet, Kojola, Hyyrynen
? Alexei Eremenko Jr.; pelaako itselle vai joukkueelle? pysyykö joukkueessa koko kauden?
? nuori ja kokematon joukkue

FC Lahti (11.)
+ Jari Litmanen
+ hyvät maalintekijät Rafael ja Drilon Shala
+ näyttöhalut heikosti menneen viime kauden jälkeen
? Jari Litmanen
? puolustuspeli; päästi Liigacupin alkulohkoissa eniten maaleja, kymmenen kuudessa pelissä
? hankintojen onnistuminen; Sihvola, Värttö ja McVea eivät vielä ole todistaneet tasoaan liigassa

JJK (13.)
+ kotiyleisön tuki ja kotipelien tunnelma
+ kokeneet täsmähankinnat puolustuksen tiivistämiseksi; Juha Pasoja ja Jarkko Okkonen
+ joukkue vuoden kokeneempi liigatasolla ja hyvin sujunut Liigacup antaa itseluottamusta
? ensimmäisen kauden huuma ja yllätysmahdollisuus on käytetty
? maalinteko; teki viime kaudella maaleja alle maali/peli tahdilla ja menetti parhaan maalintekijänsä Nam Ik Kyungin Hakaan
? materiaalin laajuus

PUTOAMISTAISTELU
Putoamistaisteluun olen sijoittanut joukkueet, joiden joukosta uskon löytyvän suoran putoajan ja todennäköisimmin myös karsintaan joutuva joukkue. Näiden joukkueiden en usko yltävän edes kahdeksan parhaan joukkoon, vaikka onnistuisivatkin aivan nappiin.

VPS (kauden 2009 sijoitus 8.)
+ ei ulkopuolisia menestyspaineita
+ vieraspelit; viimekauden pisteistä reilusti yli puolet tuli vieraista
+ puolustus piti hyvin Liigacupissa huolimatta kokoonpanomuutoksista viime kauteen nähden
? alakerran luottopelaajat Henri Sillanpää ja Jani Lyyski lähtivät
? paljon hankintoja joiden taso Veikkausliigassa epävarmaa
? maalitykin puuttuminen; viime kauden paras maalintekijä Antonio Inutile teki vain viisi maalia

KuPS (12.)
+ kokeneet liigatasonsa todistaneet vahvistukset, mm. Oravainen, Holopainen ja Vilmunen
+ Dickson Nwakaeme, viime kaudella loistanut nigerialaishyökkääjä ainakin aloittaa kauden Kuopiossa
+ otteluohjelma; seitsemästä ensimmäisestä pelistä viisi kotona, joten erinomaiset mahdollisuudet hyvään alkukauteen
? suuri vaihtuvuus joukkueessa
? puolustus; päästi viime kaudella 26 pelissä 53 maalia
? otteluohjelma; jos alkukauden kotipelisumasta ei tule pisteitä, on loppukausikin tuskainen

AC Oulu (Ykkösen voittaja)
+ hyvä ja kokenut valmentaja Juha Malinen
+ nousijan yllätysmahdollisuus
+ hyvät otteet Liigacupin alkulohkossa
? ei tunne vastustajia niin hyvin kuin muut
? hankinnoista Janne Hietanen ainoa todellinen vahvistus liigatasolla
? materiaalin taso ja laajuus

torstai 8. huhtikuuta 2010

Vakiovihje - kierros 14 / 2010

Vakio 1 – Kierros 14 / 2010

1. West Ham – Sunderland, H, x
2. Hull – Burnley, V, 1
3. Barnsley – Derby, H, 1
4. Cardiff – Reading, T, 1x
5. Crystal P – QPR, H, 1
6. Doncaster - West Bromwich, V, 2
7. Middlesbrough - Sheffield W, T, x2
8. Newcastle – Blackpool, T, 12
9. Nottingham – Ipswich, V, 1
10. Peterborough – Leicester, V, 2
11. Preston – Scunthorpe, V, 1
12. Sheffield U – Coventry, H, x
13. Watford – Plymouth, H, 1

Ottelut 1-2 ovat Valioliigaa ja 3-13 Mestaruussarjaa.
V = varma, H = hazardi, T = tärppi

VARMAT
2. Hull – Burnley 1
Elintärkeä peli molemmille joukkueille, molemmat ovat putoamisviivan alla ja tarvitsevat kipeästi lisäpisteitä. Burnley on surkeassa vireessä ja kahdeksasta viime pelistä on tullut vain yksi tasapelipiste. Huonon vireen ja vaikean loppuohjelman takia en usko sillä enää käytännössä olevan mahdollisuuksia sarjapaikan säilyttämiseen, vaikka tästä pelistä se pisteet nappaisikin. Voitolla tästä pelistä Hullin toiveet säilymisestä sen sijaan pysyisivät hengissä. Hull elää kotiotteluistaan ja tästä on pakko ottaa kolme pistettä. Tämän vuoden puolella pelatuissa kotiotteluissa se onkin esiintynyt melko pirteästi ja viidestä pelistä on tullut kaksi voittoa ja vain yksi tappio. Uskon Hullin kestävän paineet ja kaatavan huonossa vireessä olevan Burnleyn. Varmat ovat taas kiven alla ja tämä kelpuutetaan viimeisenä mukaan joukkoon.
6. Doncaster – West Bromwich 2
West Bromwich tarvitsee vielä kaksi pistettä, jotta suora nousu olisi teoriassakin varma. Doncasterin toiveet kiihdyttämisestä mukaan nousukarsintoihin ovat haihtuneet ilmaan kahden peräkkäisen tappion myötä. Viime lauantaina se hävisi kotonaan jopa sarjassa toiseksi viimeisenä olevalle Plymouthille, joten en usko sen pärjäävän myöskään nousua havittelevalle West Bromwichille. West Bromwichilla on takana kahdeksan peliä ilman tappiota ja uskon sen nyt nappaavan voiton ja varmistavan suoran nousun. Kakkonen rohkeasti mukaan varmojen joukkoon.
9. Nottingham – Ipswich 1
Nousukarsintoihin valmistautuva Nottingham on kova kotijoukkue ja hävinnyt kotipelin viimeksi syyskuussa. 21 kotipelissä se on päästänyt vain 13 maalia ja nyt on takana kuusi kotipeliä, joissa oma maali on pysynyt puhtaana. Sarjan keskikastissa olevalla Ipswichillä ei peleissä oikein ole enää panosta enkä usko sen pystyvän haastamaan nousukarsintoihin hyvää virettä hakevaa Nottinghamia. Varma ykkönen.
10. Peterborough – Leicester 2
Sarjajumbo Peterboroughin putoaminen sarjaporrasta alemmas on jo teoriassakin varmaa, kun taas Leicester on kiinni viimeisessä nousukarsintapaikassa. Sarjataulukko kertoo joukkueiden tasoerosta, ja kun motivaatiotekijätkin ovat vahvasti Leicesterin puolella, uskallan laittaa tämän kakkosen varmojen joukkoon.
11. Preston – Scunthorpe 1
Uskon Prestonin olevan turvassa putoamistaistelusta, mutta voitto tästä varmistaisi sen lopullisesti. Scunthorpe on huono vierasjoukkue ja se on hävinnyt kaksi kolmasosaa vieraspeleistään. Kahdella edellisellä vakiokierroksella Preston on jäänyt kotipeleissään tasapeliin, vaikka sen voittoa olen vihjannutkin, mutta luotan siihen edelleen. Se on hävinnyt kotonaan vain kolmesti ja nyt uskon sen nappaavan voiton ja jättävän putoamistaistelun lopullisesti taakseen. Scunthorpen loppuohjelma vaikuttaa varsin haastavalta ja enkä yllättyisi vaikka se vielä vajoaisi putoajien joukkoon.

HAZARDIT
1. West Ham – Sunderland x
West Ham yllätti viime viikonloppuna ja haki vieraissa tasapelipisteen Evertonilta. Kokonaisuudessaan vire on kuitenkin surkea, sillä tätä ennen tuli kuusi tappiota peräkkäin, mm. kotitappiot Wolverhamptonille ja Stokelle. Sunderland puolestaan on viime aikoina pelannut pirteämmin ja kymmenestä viime pelistä on tullut vain kaksi tappiota. Vieraissa se on kuitenkin voittanut koko kaudella vain kerran, Boltonin sarja-avauksessa elokuussa. Sunderland ei osaa voittaa vieraissa eikä West Ham missään, joten laitetaan tähän rohkeasti pelkkä risti.
3. Barnsley – Derby 1
Alemman keskikastin kamppailu ilman suurempia panoksia, sillä en usko kummallakaan olevan enää vaaraa ajautua putoamisviivan alle. Etumatkaa on vain 6-7 pistettä, mutta välissä on niin monta joukkuetta, että välitöntä vaaraa ei ole. Barnsley on viime aikoina ollut vaisussa vireessä ja takana on kuusi peliä ilman voittoa. Derby on kuitenkin huono vierailija ja voittanut koko kaudella vain kolme vieraspeliä. Luotan Barnsleyn kotiedun riittävän heikkoa vierailijaa vastaan.
5. Crystal P – QPR 1
Crystal Palace on päässyt kauden ratkaisuhetkillä mukavaan vireeseen ja kolmesta viime pelistä on tullut kaksi voittoa ja tasapeli ja sarjapaikan säilyttäminen on taas omissa käsissä. QPR sen sijaan on vaisussa vireessä ja takana on seitsemän peliä ilman voittoa ja edellinen vierasvoitto on kolmentoista pelin takaa lokakuulta. Luotan Palacen astuvan kotivoitolla askeleen kohti sarjapaikan uusimista ja ohittavan QPR:n sarjataulukossa.
12. Sheffield U – Coventry x
Molempien vire on romahtanut juuri, kun olisi pitänyt taistella tosissaan paikoista nousukarsinnoista. Toiveet niistä ovat menneet, sillä molemmat ovat voittaneet kahdeksasta viime pelistä vain yhden. Sheffield Unitedilla on takana viisi ja Coventrylla peräti seitsemän peliä ilman voittoa. Sheffield U on kotonaan suosikki, mutta koska sillä on ollut vaikeuksia kääntää otteluita voitoiksi edes kotona, niin laitetaan tähän risti.
13. Watford – Plymouth 1
Elintärkeä taistelu sarjapaikan puolesta. Varsinkin Plymouthin on pakko voittaa tämä, jotta toiveet säilymisestä pysyvät hengissä. Watford on juuri putoamisviivan yläpuolella neljä pistettä toiseksi viimeisenä olevan Plymouthin edellä. Plymouth on ollut joukkueista viime aikoina pirteämpi voittaen kolme kahdeksasta viime pelistä, kun Watford on vastaavasti pystynyt vain yhteen voittoon. Tässä ei vanhoilla kuitenkaan ole merkitystä vaan taistelu tulee olemaan armotonta eikä mikään tulos oikeastaan yllätä. Veikkaan kotiedun ratkaisevan ja Watford ottaa kolme pistettä ja askeleen kohti sarjapaikan säilyttämistä.

TÄRPIT
4. Cardiff – Reading 1x
Hyvävireinen Reading on edelleen samassa tilanteessa kuin viikko sitten; se on pelannut kaksi peliä vähemmän kuin muut samoista sijoista taistelevat joukkueet ja nappaamalla voitot näistä se olisi vain kolmen pisteen päässä nousukarsinnoista. Tämä on nousukarsintatoiveiden kannalta erittäin ratkaiseva peli, tämän jälkeen sillä on vastassa Newcastlen lisäksi vain sarjassa selvästi alempana olevia joukkueita, joten kaikki on mahdollista. Myös nousukarsintoihin valmistautuva Cardiff on hyvässä vireessä ja kahdeksasta viime pelistä on tullut viisi voittoa ja vain yksi tappio. Kotonaan Cardiff on suosikki, mutta Reading on hyvässä vireessä, joten varmistetaan ristillä.
7. Middlesbrough – Sheffield W x2
Middlesbroughin toiveet kirimisestä mukaan nousukarsintoihin lienevät kariutuneet viime aikojen lukuisiin tasapeleihin; seitsemästä viime pelistä peräti viisi on päättynyt pistejakoon ja kuudes sija on kuuden pisteen päässä kun pelejä on jäljellä vain neljä. Myös sarjapaikkansa puolesta taisteleva Sheffield Wednesday on pelannut seitsemästä viime pelistä viisi tasan, joten sekin osaa vältellä tappioita. Sheffield W on osoittanut taistelutahtonsa tappioiden välttämisellä ja minun nenääni tämä haiskahtaa kierroksen yllätykseltä; laitetaan tähän risti ja kakkonen.
8. Newcastle – Blackpool 12
Newcastle on pelannut koko kauden ilman kotitappiota ja haluaa varmasti säilyttää tämän tilaston kauden loppuun asti, mutta nousun varmistuminen saattaa näkyä joko otteen herpaantumisena tai entistä vapautuneempina otteina ja vastustajaa odottaa entistä kylmempi kyyti. Sarjassa seitsemäntenä oleva ja vielä nousukarsintoihin havitteleva Blackpool on neljän peräkkäisen voiton myötä hyvässä vireessä ja itseluottamus on kohdillaan, joten sillä on mahdollisuudet yllätykseen. Newcastle on suursuosikki, mutta laitetaan tähän mukaan kakkonen yllätyshauksi.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Jälkipelit - kierros 13 / 2010

Vakio 1 – Kierros 13 / 2010 - jälkipelit

Oikea rivi                            (Vihje)
1. 1 Sunderland – Tottenham, (T, 12)
2. 2 Bolton - Aston Villa, (H, 2)
3. x Portsmouth – Blackburn, (H, 2)
4. 1 Stoke – Hull, (H, 2)
5. 1 Arsenal – Wolverhampton, (V, 1)
6. x Bristol C – Nottingham, (T, 1x)
7. x Sheffield U – Barnsley, (V, 1)
8. x QPR - Sheffield W, (H, x)
9. x Preston – Watford, (V, 1)
10. 1 Ipswich – Reading, (T, x2)
11. x Middlesbrough - Crystal P, (V, 1)
12. 2 Coventry – Derby, (H, 1)
13. 2 Peterborough – Newcastle, (V, 2)

Ottelut 1-5 ovat Valioliigaa ja 6-13 Mestaruussarjaa.
Oikeat merkit: varmat 2/5, hazardit 2/5, tärpit 2/3
Yhteensä: 6/13

VARMAT 2/5







Varmoista osui kaksi viidestä, mikä on huono tulos. Suurimmat ennakkosuosikit, Arsenal ja Newcastle, voittivat ottelunsa. Molemmissa peleissä loppunumerot olivat niukat, mutta tilastojen valossa voitot olivat ansaitut. Varsinkin Arsenal oli ylivoimainen Wolverhamptonia vastaan, mutta Wolverhamptonin puolustusmuuri kesti aina lisäajalle asti ja Arsenalin voitto meni tiukoille.

Kaikissa väärin menneissä peleissä olisi tilastojen ja otteluraporttien mukaan ollut mahdollisuudet pelien kääntyä oikeaan merkkiin. Varsinkin Sheffield United loi selvästi enemmän maalipaikkoja kuin Barnsley ja voitti selvästi laukaisu- ja kulmatilastot, mutta se ratkaiseva maali jäi siltäkin tekemättä.

HAZARDIT 2/5







Hazardeista osui niin ikään kaksi viidestä, mikä on tyydyttävä tulos. Aston Villa nappasi niukan vierasvoiton Boltonista ja piti toiveet neljännestä sijasta hengissä. QPR:n ja Sheffield W:n tasapeli meni tiukoille, sillä Sheffield W tuli tasoihin vasta 77. minuutilla pelissä, jossa QPR voitti selvästi laukaisu- ja kulmatilastot.

Pieleen menneistä peleistä ainoastaan Blackburnin vierasvoiton puolesta jäi jossiteltavaa. Se hallitsi peliä selvästi ja loi paljon maalipaikkoja, mutta viimeistely ei onnistunut. Myös Coventryn viimeistely tökki, kun se hävisi kotonaan Derbylle. Hullin kauden ensimmäinen vierasvoitto jäi vain haaveeksi ja Stoke otti selvän voiton ja jätti Hullin edelleen putoamisviivan alle.

TÄRPIT 2/3






Tärpeistä osui kaksi kolmesta, mikä on hyvä tulos. Sunderland otti selvän voiton Tottenhamista. Sillä oli varaa epäonnistua rangaistuspotkussa peräti kahdesti. Bristol Cityn pirteät otteet jatkuivat tasapelillä sarjakolmosta vastaan. Bristol City johti ottelua ja oli tilastojen mukaan hallitsevampi osapuoli, joten ykkönen oli oikea suunta lähteä liikkeelle.

Väärin menneessä pelissä Readingin tappioton putki katkesi Ipswichin vieraana. Readingin kavennusmaali tuli vasta 90. minuutilla, joten siinä mielessä tasapelikään ei ollut lähellä eikä jossiteltavaa jäänyt.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Vakiovihje - kierros 13 / 2010

Vakio 1 – Kierros 13 / 2010

1. Sunderland – Tottenham, T, 12
2. Bolton - Aston Villa, H, 2
3. Portsmouth – Blackburn, H, 2
4. Stoke – Hull, H, 2
5. Arsenal – Wolverhampton, V, 1
6. Bristol C – Nottingham, T, 1x
7. Sheffield U – Barnsley, V, 1
8. QPR - Sheffield W, H, x
9. Preston – Watford, V, 1
10. Ipswich – Reading, T, x2
11. Middlesbrough - Crystal P, V, 1
12. Coventry – Derby, H, 1
13. Peterborough – Newcastle, V, 2

Ottelut 1-5 ovat Valioliigaa ja 6-13 Mestaruussarjaa.
V = varma, H = hazardi, T = tärppi

VARMAT
5. Arsenal – Wolverhampton 1
Arsenal jäi viime viikonloppuna tasapeliin Birminghamin vieraana, mutta on silti vain neljän pisteen päässä sarjakärjestä. Lisäksi se taistelee Mestarien liigan välieräpaikasta Barcelonan kanssa, joten panoksia riittää monella rintamalla. Se on sarjapeleissä ollut vakuuttava kotonaan ja voittanut yhtä tasapeliä lukuun ottamatta kaikki kotipelit sarjataulukossa alempana olevia joukkueita vastaan. Wolverhamptonilla on takana neljä tappiotonta peliä, mutta vastus on ollut huomattavasti Arsenalia heikompaa. Vieraissa siitä ei kuitenkaan ole haastamaan hyvässä vireessä olevaa Arsenalia, varma ykkönen.
7. Sheffield U – Barnsley 1
Kahden heikkovireisen keskikastin joukkueen välinen taistelu. Molemmat ovat voittaneet vain kaksi peliä kahdeksasta viimeisestä ja nousukarsintasijoitukset ovat lopullisesti karanneet. Sheffield United on kuitenkin ollut hyvä kotonaan ja hävinnyt koko kaudella vain kolme kotiottelua. Kotiedun turvin luotan tässäkin Sheffieldiin varmaksi asti.
9. Preston – Watford 1
Watford tarvitsisi kipeästi pisteitä pysyäkseen putoamisviivan yläpuolella, mutta se on kuntopuntarin hännillä ja kahdeksasta viime pelistä on tullut vain neljä pistettä. Tiistaina se hävisi elintärkeän kotipelin Crystal Palacelle, joka on juuri putoamisviivan alla, mutta enää vain pisteen päässä. Preston menetti viime lauantain kotipelissä kahden maalin johtoasemansa ja jäi tasapeliin. Se tarvinnee vielä kuitenkin muutaman pisteen voidakseen olla täysin varma sarjapaikan säilyttämisestä. Nyt on hyvä paikka kuitata viime viikonlopun voiton menetys heikkovireistä Watfordia vastaan. Varma ykkönen.
11. Middlesbrough – Crystal P 1
Middlesbroughin kiri kohti nousukarsintoja uhkaa hyytyä liiallisiin tasapeleihin, viidestä viime pelistä se on pelannut neljä tasan. Kotonaan se on kuitenkin voittanut sarjassa alapuolella olevia joukkueita varsin hyvällä prosentilla. Crystal Palace haki tiistaina tärkeät pisteet Watfordilta ja taistelu sarjapaikan puolesta jatkuu. En kuitenkaan usko sillä riittävän paukkuja toiseen vieraspeliin samalla viikolla ja luotan viikolla huilanneen Middlesbroughin kotivoittoon. Viimeisenä mukaan varmojen joukkoon.
13. Peterborough – Newcastle 2
Peterborough on sarjajumbona ja matkaa säilymiseen on jo 13 pistettä, joten putoaminen on käytännössä varma. Newcastle puolestaan on sarjataulukon toisessa päässä ja etumatka kolmantena olevaan Nottinghamiin on samaiset 13 pistettä, joten sen suora nousu on käytännössä varma. Tasoero joukkueiden välillä on hurja Newcastlen eduksi ja se haluaa varmistaa suoran nousun mahdollisimman pian, joten edes kotietu ei anna Peterboroughille mahdollisuuksia yllätykseen. Kakkonen tähän on Arsenalin ohella kierroksen varmimpia kohteita.

HAZARDIT
2. Bolton – Aston Villa 2
Aston Villa on kolmen voitottoman pelien myötä putoamassa vauhdista taistelussa neljännestä sijasta. Bolton on pelannut kotonaankin heikosti kärkiseitsikkoa vastaan eikä voittoja ole tullut enkä usko tahdin nytkään muuttuvan. Aston Villa on joukkueista vahvempi ja näyttöhalut ovat kovat Chelsealle kärsityn 7-1 murskatappion jälkeen. Aston Villa osaa voittaa vieraissakin, joten luotan siihen myös nyt.
3. Portsmouth – Blackburn 2
Portsmouth on sarjan heikoin kotijoukkue ja tuomittu putoamaan sarjaporrasta alemmas. Blackburn on viime aikoina ollut kohtuullisen hyvässä vireessä ja voittanut neljä kahdeksasta viime pelistä. Luotan Blackburnin hyvään vireeseen ja Portsmouthin luovuttamiseen sarjapaikan suhteen, joten tähän kakkonen.
4. Stoke – Hull 2
Stoken sarjapaikka alkaa olla varma eikä peleissä kauheasti ole enää panosta. Hull puolestaan osoitti viime viikonlopun Fulham-voitolla, että se taistelee tosissaan sarjapaikkansa puolesta. Motivaatiotekijät ovat niin vahvasti Hullin puolella, että uskon sen nappaavan kauden ensimmäisen vierasvoittonsa. Mahdollisuudet siihen alkavat käydä vähiin, joten nyt on sen aika.
8. QPR – Sheffield W x
Joukkueet ovat sijoilla 18 ja 20 ja molemmat tarvinnevat vielä muutaman pisteen sarjapaikan säilyttämiseen. Molemmat ovat viime aikoina keränneet pisteitä lähinnä tasapeleillä, sillä molemmilla on viidestä viimeisestä pelistä saldona neljä pistejakoa. Tasaiselta vaikuttaa nytkin eikä kummallakaan olisi varaa tappioon, joten laitetaan tähän rohkeasti pelkkä risti.
12. Coventry – Derby 1
Coventryn vire on edelleen hiipumaan päin ja viime viikonloppuna se jäi kotitasapeliin Sheffield W:tä vastaan, joten voitottomien pelien putki on jo viiden pelin mittainen. Kokonaisuudessaan sen kotisaldo on kuitenkin kohtuullinen ja se on hävinnyt kotonaan vain neljä kertaa. Derby puolestaan on sarjan toiseksi heikoin vierasjoukkue ja voittanut koko kaudella vain kaksi vieraspeliä. Coventry katkaisee voitottomien pelien putkensa heikkoa vierailijaa Derbyä vastaan, ykkönen.

TÄRPIT
1. Sunderland – Tottenham 12
Sunderland on hävinnyt kotonaan vain kahdesti ja voittanut mm. Arsenalin ja Liverpoolin. Tällä hetkellä takana on seitsemän tappiottoman kotiottelun putki. Myös neljännestä sijasta taisteleva Tottenham on hyvässä vireessä ja se on viiden pelin voittoputkessa. Jommankumman putki tässä pelissä joka tapauksessa katkeaa. Sunderland tarvitsee vielä muutaman pisteen varmistaakseen lopullisesti sarjapaikkansa, joten molemmilla riittää motivaatiota. En osaa ennustaa kumman putki jatkuu, joten tähän ykkönen ja kakkonen.
6. Bristol C – Nottingham 1x
Bristol City on piristynyt ja takana on kolme tappiotonta peliä, voitto kahdesta viimeisestä ja sitä ennen tasapeli sarjakärki Newcastlen isäntänä. Nottinghamin vieraskunto on romahtanut täydellisesti ja takana on seitsemän peräkkäistä vierastappiota. Vieraskammo tuntuu olevan niin paha, että vierasvoittoon en usko, mutta kotivoitto tarvitsee ristivarmistuksen.
10. Ipswich – Reading x2
Readingin hyvä vire tuntuu jatkuvan aina vaan. Takana on seitsemän tappiotonta peliä joista viisi voittoa ja kahdestatoista viime pelistä on tullut vain yksi tappio. Se on pelannut kaksi peliä vähemmän kuin muut samoista sijoista taistelevat joukkueet; voitot näistä ja nousukarsinnat ovat yhtä äkkiä vain kolmen pisteen päässä. Sarjan keskikasti on kuitenkin varsin tasainen ja sijoitukset muuttuvat nopeasti. Esimerkiksi Ipswich on vain kuusi pistettä putoamisviivan yläpuolella, mutta samalla vain neljä pistettä ainakin teoriassa nousukarsintasijoista taistelevaa Readingiä perässä. Ipswichin otteet ovat ailahdelleet pitkin kautta ja tämäkin on varsin vaikeasti ennustettava peli. Luotan kuitenkin Reading hyvään vireeseen, joten kakkosesta lähdetään liikkeelle, mutta ristivarmistus on paikallaan.