perjantai 30. huhtikuuta 2010

Veikkausvihjeet kesälomalle

Englannissa jalkapallokausi lähenee loppuaan ja esimerkiksi Championchipin päätöskierros pelataan sunnuntaina. Vakioveikkauskupongin valtaavat nyt ensin Englannin alemmat sarjat ja myöhemmin kotimaiset sarjat Veikkausliigasta Kakkoseen. Oma alempien sarjojen seuraaminen on sillä tasolla, etten koe olevani oikea ihminen antamaan niistä vakiovihjeitä, joten vetäydyn vakioveikkausvihjeiden osalta kesälomalle. Muuta tarinaa tänne toki saattaa kesäkaudellakin ilmestyä.

Alkuvuoden vakioveikkausvihjeiden menestys oli vaihtelevaa ja vihjerivien osalta nappisuoritus jäi tällä erää saavuttamatta. Parhaimmillaan vihjerivissä oli yhdeksän osumaa, kun huonoimmalla kierroksella jäätiin viiteen osumaan. Neljäntoista kierroksen ajan rivejä tein vihjeideni kaltaisella kohteiden jaottelulla ja noiden neljäntoista kierroksen saldona oli osumakeskiarvot seuraavasti:
Varmat(5): 3,1
Hazardit(5): 1,8
Tärpit(3): 2,2
Yhteensä(13): 7,1
Alussa asetin keskiarvotavoitteeksi varmoille neljä, hazardeille kaksi ja tärpeille kaksi, eli yhteensä kahdeksan, joten tästä tavoitteesta jäätiin jälkeen. Varmojen löytäminen osoittautui vaikeaksi vaikka juuri ne pitäisi saada oikein, jotta säilyy mahdollisuus päästä kiinni edes pikkuvoittoihin. Alla vielä kuvaajan muodossa vihjerivien osumat.





















Jos joku on vihjeitäni käynyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti lukemassa, mielelläni kuulisin niistä kommenteja tai palautetta. Ja mielelläni kuulisin myös miten muiden vakioveikkaukset ovat kevään mittaan sujuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti